sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Vietin yöni kirkossa..

17.-18.10


Mulla oli kiva viikoloppu ja syysloman aloitus.


Lauantaina järjesettiin 7-14-vuotiaiden tyttöjen ja poikien syystapahtuma. Me viime viikonloppuna suunniteltiin se isoskoulutusleirillä.

Tapahtuman aiheena oli supersankarit ja siellä oli erilaisia isosten  vetämiä rasteja, joita ne lapset kiersi.


Meidän rastilla tehtiin itse supersankariasuja käyttäen mm. sanomalehtiä, jätesäkkejä, pahvia ja maalarinteippiä. Lopuksi otettiin kuva valkotaulua vasten, johon sai halutessaan piirtää tehosteita tai kirjoittaa esim itselleen keksimän sankarinimen. Sitten kuva tulostettiin ja se annettiin kuvattavalle.


Mä ja me muut rastin pitäjät innostuttiin sitten itsekin vähän tekemään supersankarisuja.. Ja hauskaa oli, meillä sekä lapsilla! :)


Heti tän tapahtuman jälkeen alkoi toinen juttu, nimittäin kirkkoyö. Se on kotkan isosille järjestetty perinne. Me siis nukuttiin yö kotkan kirkossa ja päästiin tutustumaan siihen vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Mulle tää oli eka kerta, muttta oli siellä niitäkin ketkä oli olu edellis vuosina. Yhteensä meitä oli 28 nuorta, 2 ohjaajaa ja 2 yökköä.


Iltapäivällä päästiin kirjaimellisesti tutustustumaan urkuihin. Ensin kanttori kertoi meille kotkan kirkon uruista, ne oli uusittu vuonna 1998. Sitten se soitti meille muutaman häämärssin. Yksi niistä oli ilmeisesti (jos ymmärsin oikein!!) sävelletty elokuvaa varten, jossa aasit menevät naimisiin. (??)
Sitten kunneltiin vaan erilaisia äänitasoja, joita uruista saadaan. Kaikista kimeimmästä siihen kaikkein matalimpaan.  Tyhjässä kirkossa se kyllä tuntui aika jännältä vatsassa.
Lopuksi päästiin käymään urkujen sisällä. 
Mä itse oon jotenkin aina pitänyt urkujen äänestä, siinä on sitä jotain!
Ja pääsinpä mä itsekkin kokeilemaan uruilla soittamista.




Koska tapahtuma oli ilmainen, ei meille tarjottu lämmintä ruokaa. Ja koska kirkko oli turvallisuus syistä lukittu, meille järjestettiin tunnin ns. vapaa-aika, jonka aikana sai käydä oma kustanteisesti syömässä. Mä menin syömään heseen muutamaan muun, mulle tuntemattoman  isosen kanssa.

Illalla päästiin kipeämään kirkon kellotorniin.
Se tuntui aika jännältä, koska ne portaat oli todella jyrkät ja yksi askelma oli jotain 8cm, ehkä. 
Korkein kohta, johon päästiin oli jotain 54m. Ihan hyvin sieltä näki kotkan. Tosin silloin oli jo niin pimeetä niin näkyi vaan valosaaste.




Oli meillä muutakin ohjelmaa. Me laulettiin, tehtiin pieniä tehtäviä ryhmissä; mm. sanasta sateenkaariunet piti saada mahollimman monta uutta sanaa, niitä kirjaimia käyttäen. Meidän ryhmä sai 40 sanaa.
Oltiin myös valopiiloa pimeässä kirkkosalissa. 

Iltapala meille kuitenkin tarjottiin, ja se syötiin kymmenen aikaan vapaasti omaan tahtiin kirkon kellariin rakennetussa keittiössä.


Mä en tiennyt, että tossa kirkossa on keittiö. Mutta oli siellä myös paljon muutakin sellaista, josta en tiennyt, esim suihku!

Huomaa muuten että ennen ei ole ollut naispappeja.  Kellarin vessan peili oli nimittäin sen verran korkea että huomaa sen olevan suunniteltu pidemmille, ja useinhan miehet ovat naisia pidempiä. Ainakin näin stereotyyppisesti ajateltuna. 
Kyllä mä yleensä nään koko kasvoni peilistä, vaikka oonkin 154cm ja tässä kuvassa mä vielä varvistan.


Hiljaisuus alkoi puolelta öin ja mä nukahdinkin melkein heti, koska olin niin väsynyt.   Ja siis me nukuttiin ihan siellä kirkkosalissa makuupusseissa itse valitsemassaan paikassa. Yllättävän hyvin siellä kyllä pystyi nukkumaan. Paremmin kun mitä luulin. 

Aamulla oli herätys kahdeksalta ja aamupala vapaasti ennen yhdeksää. Kuitenkin kirkon piti olla yhdeksään mennessä täysin siisti, koska ensimmäiset mummot ja papat saapuvat messuun heti yhdeksän jälķeen. 

Multa kysytää usein et miten  sä jaksat käydä tollasissa jutuissa, et eiks sua 
ärsytä se uskonto hömpötys.. no en mä varmaan olis isonen, jos se mua ärsyttäis.  Mutta ei se mulle oo se tärkein juttu. Mulla on hyvä olla leireillä tms, ja saan niistä iloa ja energiaa muuhun arkeen ihan niiden ihmisten ja tekemisen takia.
Eikä tossa kirkkoyössä olĺut varsnaisesti mitään muuta uskontoon viittaavaa kun se messu, johon meidän kirkkoyö päättyi.

Itse siis tykkäsin tästä tapahtumasta! Tai siis molemmista, syystapahtumasta jota olin vetämässä ja kirkkoyöstä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti